Kissa on yhdistelmä glitterin kyllästämää 70-luvun glam spektaakkelia, dekatenttia kapinaa kapinaa vastaan ja kiihkeää rakkautta. Yhtye ammentaa musiikillisen ja lyyrisen voimansa huolettomasta rock ’n’ rollin alkulähteestä, herkästä ja kuplivasta popestetiikasta sekä voimapopin isoista harmonisista kitaroista ja melodiakoukuista.
Livenä Kissa on päällekäyvän riehakasta, leveiden haara-asentojen ja armottomana vinkuvien kitaroiden kuorruttamaa poprock-unelmaa. Talla on pohjassa ja hiki pinnassa, ja hurmos pitää otteessaan alusta loppuun. Värivalojen ristitulesta ja vaaleanpunaisesta usvasta nousee persoonallinen, värikäs ja räiskyvä eriskummallinen sekstetti, josta on mahdoton irrottaa katsettaan. Tunnelma on kutkuttavan arvaamaton, kaahataan lähellä reunaa silläkin uhalla, että käydään ojan puolella. Kissa viekoittelee ehdoitta katsojan mukanaan tulikuumaan ja hikiseen sykkeeseen. Sydän on tehty napalmista – tätä kissaa ei voi pysäyttää mikään.
Yhtye julkaisee keväällä 2023 toisen albuminsa joka kantaa nimeä Apinalinna. Kissan toinen näytös on herkkä, hienostunut ja kunnianhimoinen. Siinä on aiempaa enemmän syvyyttä. Luvassa on kovaa rokkia, tarttuvaa popsensibiliteettiä, isoja sovituksia ja suuria tunteita huolellisesti yhteen liimattuna.
Ovet auki klo 21.00, Showtime klo 22.00.
House Of Rock Bar
Asemakatu 1
45100 Kouvola
05-3758770
http://houseofrock.fi
Myyjä:
Käärmekeitto Oy
Yhteyshenkilö: tj Hanna Rimmi
+35853758770
hanna.houseofrock@gmail.com