Jesse Kaikurannan syksyn kiertue nähdään myös Pato Klubin syksyn avauksena su 27.8.2023 klo 18.00!
Kaikuranta esiintyy soolona pianon kanssa johdattaen kuulijat musiikilliseen terapiaistuntoon, jonka aikana voi hetkeksi unohtaa kaiken muun. Luvassa on suuria tunteita lämpimässä kesän lopussa!
The Voice Of Finland 2012 -kisassa kärkeen sijoittunut Jesse Kaikuranta on upea tulkitsija. Esiintymiset 2000–luvulta lähtien niin musiikki- kuin teatterilavoillakin ovat tehneet Jessestä uskottavan ja aidosti koskettavan artistin. Jessen levollinen ääni on valloittanut suomalaisten sydämet.
Debyyttialbumi ”Vie mut kotiin” julkaistiin marraskuussa 2012 ja on myynyt yli tuplaplatinaa. Levyn myötä Jesse sai 5 Emma-ehdokkuutta, mm. Vuoden tulokas-ehdokkuus. Levyn sinkuista ”Vie mut kotiin”, ”Järjetön rakkaus” ja ”Näytän sulle rannan” olivat kaikki valtaisia hittejä.
Toinen albumi ”Vaikka minä muutuin” julkaistiin 2013, sinkkulohkaisu ”Vielä täällä” keikkui useita viikkoja radiolistojen kärjessä.
Kolmas albumi ”Jesse Kaikuranta” julkaistiin 2017.
Ovet ja etkot klo 17.00. Ikärajaton konsertti, istumapaikat.
Liput 26/24 €. Etuhinta opiskelijat, alle 16v., työttömät, eläkeläiset, Kymijoen Taidepato ry 2023 kannatusjäsenet ja Kunto-Mekka asiakkaat (voimassa oleva asiakaskortti).
Me kaksi- kaverilippu 45 € (oikeuttaa kahden henkilön samanaikaiseen sisäänpääsyyn. Me kaksi- kaverilippu vain ennakosta).
Lippuennakko TaideTupa PikkuSelma ja digilippu.fi palvelu.
Pato Klubi
Kymin Ruukki
Kyminväylä 2 D
45700 Kuusankoski
0406806775
http://www.patoklubi.fi
Myyjä:
PatoKlubi / TaideTupa PikkuSelma
Yhteyshenkilö: Amanda Kareenkoski
358406806775
info@patoklubi.fi