Sitku Duo

la 18.08.2018   18:00     Pato Klubi

Nettimyynti loppuu 18.08.2018 14:00

Sitku on uusi ja raikas yhtye, jonka muodostavat laulaja-kitaristi Rosa-Maria ja räppäri Tiia Karoliina. Heidät tunnetaan tarttuvista melodioistaan, nokkelista sanoituksistaan sekä energisestä lavashowstaan.

Duo teki näyttävän debyytin toukokuussa 2017 julkaisemalla singlen Helsinkiin sekä lämmittelemällä Haloo Helsinki! -yhtyettä Hulluuden Highway -kiertueen keikoilla. Sitku on esiintynyt kuluneen vuoden aikana myös muun muassa TubeConissa.

Jo ensimmäisillä keikoilla duo oli otettu siitä, miten kappaleet kolahtivat yleisöön ja kuinka yleisö otti ne omakseen. ”Kappale on valmis vasta silloin, kun näkee kuuntelijoiden reaktiot; joko puhtaan ilon, mukanalaulamisen tai hiljentymisen kautta.”

Yhtyeen esikoisalbumi on nyt julkaistu ja siitä on julkaistu kaksi singleä musiikkivideoineen. Biisit ovat saaneet radiosoittoa muun muassa YleX:llä, Radio Suomipopilla, Radio Novalla sekä Bassoradiossa.

Liput 10/8 €. Etuhinta opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja Kymijoen Taidepato ry 2018 kannatusjäsenet.
Järjestää Kymijoen Taidepato ry

 Pääsylippu 10.00 €



Etuhinta 8.00 €


Pato Klubi

Kymin Ruukki
Kyminväylä 2 D
45700 Kuusankoski
GoogleMaps

0406806775
http://www.patoklubi.fi

Myyjä:
PatoKlubi / TaideTupa PikkuSelma
Yhteyshenkilö: Amanda Hyökki
358406806775 info@patoklubi.fi